Pages

23. lokakuuta 2012

Kinuskineliöt


Kinuskineliöt ovat vielä leipomispäivänä äkkimakeita. Parhaimmillaan ne ovat leipomisen jälkeisenä päivänä. Niistä kannattaa silti leikata pieniä paloja kahvipöytään.

Ohjeesta tulee pellillinen.


Kinuskineliöt:
200 g leivontamargariinia
9 dl kaurahiutaleita
6 rkl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
6 rkl siirappia

Kuorrutus:
4 dl vispikermaa
4 dl fariinisokeria
2 tl voita

Pinnalle:
mantelirouhetta

1. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita sulatettu rasva jauhoseokseen ja lisää taikinaan siirappi.
2. Levitä taikina leivinpaperille pellille ja taputtele tasaiseksi esim. lastalla. Paista 175 asteisen uunin alaosassa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
3. Valmista kuorrutus. Sekoita vispikerma ja fariinisokeri paksupohjaisessa kattilassa ja keitä koko ajan sekoittaen noin 20 minuuttia, kunnes seos sakenee. Tee karamellikoe: tiputa pisara kinuskia kylmään veteen. Kinuski on sopivan paksua, kun pisara jähmettyy vedessä. Sekoita voi lämpimään kinuskiin ja levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle runsaasti mantelirouhetta. Anna kohmettua kylmässä ja leikkaa pieniksi neliöiksi.

3 kommenttia:

  1. ommmnommm!

    ps. +1 lukija ;--)

    VastaaPoista
  2. Makoisaa oli,tein edellisenä päivänä ennen vieraiden saapumista ja kaikki kävi kaupaksi.kehuja sateli myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onpa mukava kuulla! :) Näiden kinuskineliöiden tekemisestä onkin kulunut aikaa..pitäisiköhän leipoa niitä tässä joku päivä! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!